CV

Olen uupumus valmentaja, ratkaisukeskeisen valmentaja koulutuksen käynyt fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja.

Olen työskennellyt lähes koko työurani neurologisten asiakkaiden kanssa, asiakkaiden joiden aivot ovat vammautuneet joko sairauden tai vamman seurauksena. Uupumus ja sen ”hoitaminen” on ollut iso osa työtäni.

Fysioterapeutiksi kouluttauduin englannin kielisessä koulussa, ja olen tehnyt mm. yhden harjoittelun Tel Avivissa, Israelissa. Olen lisäksi liikunnanohjaaja, liikunnan puolella työskennellyt mm. USA:ssa.

Olen työskennellyt julkisella ja yksityisellä sektorilla ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjänä olen toiminut yli kymmenen vuotta.

Olen työskennellyt mm. näissä paikoissa:

Orton, Helsinki (vaativan kuntoutuksen osasto)

Kiljavan sairaala (Neurologian osasto)

HUS, Hyvinkään sairaala ja Peijaksen sairaala (Hyvinkäällä ensin sisäisenä sijaisena, kaikilla osastoilla tarpeen mukaan, hengityshalvauspotilaat olivat minulla koko ajan, myöhemmin neurologian osastolla. Peijaksessa neurologian osastolla)

Hyvinkään fysioterapia (yksityinen firma, nyk. Coronaria Hyvinkää, siellä tein kaikkea mitä fysioterapiaan voi vaan lukea)

Koulutuksia olen käynyt paljon, niistä esimerkkeinä nämä:

Suoravastaanottokoulutus 15op (tuki- ja liikuntaelin fysioterapia)

Bobath -koulutus 8op (neurologia)

Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus 5op

Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon kurssit C1/2 ja C2/3, 7op

Fasciakoulutuksia 5op

Alppihiihdon ohjaajakurssi

Soveltavan alppihiihdon moduuli

Kasvatustieteen perusopinnot 25op

Ravitsemustieteen perusopinnot 25op

Lisäksi paljon yhden ja kahden päivän koulutuksia fysioterapian puolelta.

Ihka eka postaus!

Siis eihän tästä sitten tullut ekaa postausta, koska tuli muita. Joka tapauksessa, olen töihin palailemassa tammikuussa varovaisesti, työuupumus alkaa olla siellä voiton puolella. Toki helposti tässä vielä väsyy, mutta iloinen, pirteä, innokas, luova minäni alkaa palailla.

Aloitin uuden koulutuksen, Life coach -opinnot, ratkaisukeskeistä valmennusta. Suunnittelen, että työnkuvani sen myötä hieman muuttuisi, ja mahdollistaisi etätyön ainakin osittain.

Uutta kotisivuilla on myös jatkuvasti päivittyvä blogi, aiheena on pitkälti hyvinvointi, sekä kehon kuntoutus ja mielen sekä kehon valmennus.

Lähes intoa puhkuen, Katja