Luontoliikuntaa

Minä olen lapsesta saakka rakastanut liikkua luonnossa, olen pienessä kylässä kasvanut, ja kodin vieressä oli pururata, liekö se kilpahiihtourani alkamisen syy. Olen nuoruudessa myös suunnistanut kilpaa. Nyt aikuisena en enää kilpaile kummassakaan lajissa mutta kiinnostus luontoon on säilynyt.

Koiran kanssa ja välillä perheenkin kanssa käydään pieniä ja isoja reissuja luonnossa liikkumassa. Koiran kanssa yksi meidän suosikkireiteistä on kävellä Sääksin ympäri. Nurmijärven ja Hyvinkään seuduilla on paljon kivoja lähiliikuntakohteita!

Suppaamiseen hurahdin pari kesää sitten. Olen vienyt fysioterapia-asiakkaita meidän mökille treenaamaan aina välillä, suppaaminen on hurjan hyvää treeniä keskivartalolle ja siinä samalla kehittyy myös tasapaino.

Hiihtäminen….. monelle ihan kamala ajatus, koululiikuntatunneilla saadut kokemukset on hankala karistaa mielestä. Mitäpä jos, sinä osaisitkin tekniikan kunnolla? Lupaan, että hiihto on oikeasti silloin paljon mukavampaa. Nykyään suksien voitelu ei ole ongelma, kun on karvapohjasuksia perinteiseen ja pikaluistoja vapaan hiihtoon.

Kiinnostaisiko sinua liikkua luonnossa, mutta yksin on hankala aloittaa? Ota yhteyttä ja suunnitellaan miten pääsisit alkuun, lähden myös mielelläni alkuun opastamaan.

CV

Olen fysioterapeutti, liikunnnanohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja.

Olen työskennellyt lähes koko työurani neurologisten asiakkaiden kanssa, asiakkaiden joiden aivot ovat vammautuneet joko sairauden tai vamman seurauksena. Olen työskennellyt myös tuki- ja liikuntaelin ongelmaisten kanssa, urheilijoiden ja nuorten kanssa.

Fysioterapeutiksi kouluttauduin englannin kielisessä koulussa, ja olen tehnyt mm. yhden harjoittelun Tel Avivissa, Israelissa. Olen lisäksi liikunnanohjaaja, liikunnan puolella työskennellyt mm. USA:ssa.

Olen työskennellyt julkisella ja yksityisellä sektorilla ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjänä olen toiminut yli kymmenen vuotta.

Olen työskennellyt mm. näissä paikoissa:

Orton, Helsinki (vaativan kuntoutuksen osasto)

Kiljavan sairaala (Neurologian osasto)

HUS, Hyvinkään sairaala ja Peijaksen sairaala (Hyvinkäällä ensin sisäisenä sijaisena, kaikilla osastoilla tarpeen mukaan, hengityshalvauspotilaat olivat minulla koko ajan, myöhemmin neurologian osastolla. Peijaksessa neurologian osastolla)

Hyvinkään fysioterapia (yksityinen firma, nyk. Coronaria Hyvinkää, siellä tein kaikkea mitä fysioterapiaan voi vaan lukea)

Koulutuksia olen käynyt paljon, niistä esimerkkeinä nämä:

Suoravastaanottokoulutus 15op (tuki- ja liikuntaelin fysioterapia)

Bobath -koulutus 8op (neurologia)

Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus 15op

Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon kurssit C1/2 ja C2/3, 7op

Fasciakoulutuksia 5op

Alppihiihdon ohjaajakurssi

Soveltavan alppihiihdon moduuli

Kasvatustieteen perusopinnot 25op

Ravitsemustieteen perusopinnot 25op

Life Coach eli ratkaisukeskeinen valmentaja 20 op

Lisäksi paljon yhden ja kahden päivän koulutuksia fysioterapian puolelta.