Opiskelua, opiskelua ja vähän muutakin

Ihana muutama viikko opiskelua on takana ja nyt kolme opiskelun täyteistä päivää vielä edessä. Tässä iässä (45v.), tajuaa miten paljon helpompaa opiskelu on kuin nuorena. Kun rupeaa lukemaan ja keskittyy asiaan, niin se kiinnostava asia oikeasti jää sinne päähän. Muistan fysioterapeutiksi opiskelun ajoilta, miten en vaan millään pystynyt keskittymään 20 minuuttia pidempään, piti rytmittää lukemiset niin että väliaikoina sai pomppia turhat energiat pois. Nyt siihen kirjaan hautautuu niin, että huomaamattaan on ihan puutunut istumaan tuolissa, kun se vähän aikaa lukeminen onkin muuttunut tunnin tai kahden lukusessioksi. Kummallista tosiaankin!

Tammikuussa ilmoittauduin Helsingin avoimen yliopiston psykologian perusopintoihin, ja aloitin matkani persoonallisuuspsykologialla. 5 opintopistettä tulevat lukemalla ja tenttimällä. Yhteensä englannin kielisiä sivuja oli n.700 ja siihen sai kyllä kulumaan oikein hyvin aikaa. Tentti oli eilen, ja vahva oletus on, että läpi se menee. Ensi viikolla alkaa psykologian tutkimusmenetelmien pänttäys ja tentti on sitten toukokuun puolella.

Kun sain eilen tentin pois päiväjärjestyksestä, oli aika alkaa keskittymään tämän viikonlopun koulutukseen, eli Life Coach Academy Finlandin Life coach opintoihin. Tulossa on moduuli numero neljä, rakentava kommunikointi, tutustutaan mm. NVC (non-violent communication) -tekniikkaan. Innoissani olen viikonlopun opintoja aloittelemassa!

Meillä on tuohon Life Coach -opiskeluun liittyen tehtävänä harjoitusvalmennuksia. Yksilövalmennuksia ja yhteisö/ryhmävalmennuksia. Yksilövalmennukset alkavat olla tehty, ehkä vielä yhden valmennettavan voisin ilmaiseksi ottaa valmennukseen, neljästä viiteen kertaan juteltaisiin ja pohdittaisiin kuinka elämää voisi upgreidata. Jos sua kiinnostaa niin laita vaikka spostia.

Jotta elämä ei olisi pelkkää työtä ja opiskelua niin Espanjan kodin veroasiat vaativat käyntiä paikan päällä. Samalla pitää vedätyttää uusi internet-yhteys kotiin ja muutama muu asia hoitaa. Matkustaa aion taas hyvin varovaisesti, Suomesta mennessä koronatestin kautta ja Suomeen takaisin tullessa kolmen testin taktiikalla. Yksi Espanjassa, ja kaksi Suomessa. Vaikka rokotteen olenkin saanut niin turhia riskejä en aio ottaa. Espanjan kotona olen vielä vähemmän ihmisten kanssa tekemisissä kuin Suomessa, plus Espanjan ja varsinkin Torreviejan tilanne on huomattavasti Suomea parempi, joten turvallisempaan paikkaan olen menossa.

Kukkaköynnös meidän kotikadulta, Los Altosista.

On tuossa Espanjaan menossa takana myös se, että työuupumus alkaa taas nostaa päätään. Ajattelin että jos sen taltuttaisi reilun kahden viikon lomailulla. Yrittäjälle se ei ehkä ole se viisain vaihtoehto, mutta toisaalta taas pitkä sairausloma ei houkuta yhtään.

Työuupumuksesta toipumisessa on kyllä ongelmansa, toisina päivinä jaksaa, mutta suurimpana osana päivistä varsinkin aamut takkuaa isosti. Liikaa rasittuessa alkavat yöunet mennä, nyt on jo taas viikon verran ollut sitä aamuyöstä alkavaa heräilyä ja kellon kyttäämistä, että joko tässä pitää nousta ja lähteä liikenteeseen. Keho ja mieli kuormittuvat kyllä niin oudosti, ja tällaiselle melkoisen vilkkaalle ihmiselle tuo pysähtyminen ja itsensä kuuntelu on edelleen hankalaa. Sitä opetellessa on parempi pitää loma ja pysäyttää itsensä ihan oikeasti ennen kuin sydän alkaa taas rytyyttää.

Nyt on aika syödä hieman ja sitten istahtaa opiskelujen ääreen! Mukavaa perjantai -iltaa sinullekin, ihana ilma tänään, käy sä vaikka ulkoilemassa <3

-katja

Maaliskuun aurinko ja iloa ilmassa!

Ajattelin ihan vain päivittää kuulumisia blogiin, viimeinen kuukausi on ollut aikamoista hiljaiseloa täällä nettisivuilla.

Mitäkö minä olen tehnyt? Noh, tuossa vuoden vaihteessa töihin palatessa huomasin että on ihan jees olla fysioterapeutti, mutta haluaisin ehkä olla jotain muutakin, noin niin kuin työidentiteetin puitteissa. Kutsumukseni on auttaa ihmisiä ja olla köyhä, haha. Suomessa ei yrittäjänä tällä alalla pääse rikastumaan. Alalta en lähde pois, sosiaali- ja terveysala on minun juttu. Mutta nyt kun tuota life coachingia opiskelen, niin ajattelin harpata vielä loikan eteenpäin.

Psykoterapia – psykoterapeutti. Minua on aina kiinnostanut ihmisen mieli, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat, tai ajattelevat niin kuin ajattelevat. Miksi toisen mieli sairastuu ja toinen kestää mitä vaan, vai onko se ajoitus milloin asiat tapahtuvat, joskus kestää enemmän kuin toisinaan. Voiko mieli sairastuttaa kehon tai toisin päin, keho sairastuttaa mielen. Ja miten ihmisen mieltä voi hoitaa. Ihan kamalasti kysymyksiä ja super kiinnostava aihe.

Etsiskelin tietoa, miten kouluttautua psykoterapeutiksi, ja totesin että minulla ei ole tarpeeksi psykologian opintoja päästäkseni hakemaan suoraan seuraavassa haussa psykoterapeutiksi. Toisaalta ei sellaisia rahojakaan juuri nyt. Ensimmäinen askel asiassa eteenpäin, on hankkia ne puuttuvat 30op psykologian puolelta. Minulla on avoimessa yliopistossa opiskeltuna kasvatustieteen ja ravitsemustieteen perusopinnot, eli tammikuussa tiesin minne suunnata. Avoin yliopisto.

Ensimmäinen 5op alkaa olla kohta loppusuoralla, reilu 700 sivua englanninkielistä tekstiä persoonallisuuspsykologiasta luettuna ja tentti ensi viikolla. Sen jälkeen psykologian tutkimusta 5op. Hullun kiilto silmissä olen ajatellut, josko vuodessa saisin tuon 30op kasaan. Jos en saa, niin sitten puolessatoista vuodessa. Tässä iässä ei enää ole niin nökönuukaa venyykö opiskelemaan hakeminen puoli vuotta. Pitkä projekti, työn ohessa, tämä tulee joka tapauksessa olemaan.

Hassua, miten töissäkin on ollut kiire, ehkä nämä asiat menevät käsi kädessä, joko on kiire ja paljon tekemistä tai sitten ei mitään. Minulla yleensä tuo ensimmäinen, koska en osaa olla tekemättä mitään. Se on sellainen ikuisuusprojekti opetella olemaan, katsomaan telkkaria tai vaikka tuijottaa takkaa tekemättä mitään. Työrintamalla vanhojen asiakkaiden lisäksi minulla aloitti uusi ihana nuori mies, jonka kanssa päästiin treenaamaan soveltavaa laskettelua viime lauantaina.

Minun mielestä on mahtavaa, miten voin käyttää fysioterapeutin ammatissa muita koulutuksiani hyväksi. Hiihdonopena olen tänä talvena opettanut vain soveltavaa alppihiihtoa ja lumilautailua. Tänään viimeksi helsinkiläinen nuori mies soitti ja kyseli soveltavan tuntia. Hän halusi fysioterapeutin, joka ymmärtää hänen neurologisen ongelmansa, ja pystyy opettamaan laskettelua. On Suomessa varmaan meitä muitakin yhdistelmä fysioterapeutti/hiihdonopeja, mutta ei hurjan paljoa, ainakaan meitä ketkä taitavat soveltavan laskettelun.

Aurinkoa mieleen on tuonut myös se että olen saanut eka koronarokotuksen, tehoste tulee sitten toukokuussa. Töiden takia sain rokotteen. Olipa sekin mielenkiintoinen kokemus. Rokotuksen jälkeen huulet kihelmöi ja kuumotti. Ensimmäinen ajatus oli että kuinka ne nyt noin rohtui, kunnes tajusin että se olikin reaktio rokotteeseen. Onneksi meni puolessa tunnissa ohi ja pääsin kotiin. Kävin siinä illalla vielä rinteessä auttamassa ystävää kurssin kanssa ja ajattelin että eipäs tullut mitään oireita rokotteesta. Kymmenen aikaan illalla aloin sitten palella ihan hillittömästi, ja jäsenet alkoivat särkeä. Siinä perjantain ja lauantain välisenä yönä en juurikaan nukkunut, särkylääke ei auttanut särkyyn. Lauantain olin petipotilas, lauantain ja sunnuntain välisen yön sain kuitenkin nukuttua ja sunnuntaina oli enää hieman kipeä olo. Summa summarum, kaksi päivää kesti oireet rokotteesta. Astra Zenecaa sain. Nyt jännitän sitten millaisen reaktion toukokuussa saan, pitääkö epipen olla mukana!

Siinä varmaan suurimmat uutiset täältä. Talvea on jäljellä, Sveitsin hiihtokeskus aikoo pitää rinteet auki pitkään, joten minun kanssa pääsee soveltavaa laskettelemaan vielä tänäkin talvena. Saa ottaa yhteyttä. Yksi – kaksi uutta asiakasta pystyn ottamaan huhtikuun alusta fysioterapiaan Kelan kuntoutukseen, eli sen tiimoilta voi kysellä myös minua.

Nautitaan talvesta niin kauan kuin sitä kestää, aurinkoa kaikille tasapuolisesti!

-katja

Super kylmä päivä rinteessä, Allun kanssa oltiin lautailemassa ihan michelin-miehinä. Rakas aviomieheni, joka avustaa minua erityisten kanssa tarvittaessa, on tuolla narun päässä, eikä päässyt kuvaan. @sveitsinhiihtokeskus @sveitsinhiihtokoulu