Uupumus, kuinka palata voimaantuneena takaisin uuteen, hieman erilaiseen elämään? (Suorittajan näkökulma)

Pysähtyminen

Työuupumus, burnout, masennus, mielen horjuminen, mitä kaikkia nimityksiä sitä käytetään kun ihminen uupuu. Uupumuksen oireet voivat vaihdella kovasti ihmisten välillä. Toiset väsyvät niin, ettei elämä ole muuta kuin selviämistä itkien päivästä toiseen, ei jaksa kotia, ei työtä, ei puolisoa, ei lapsia, ei mitään oman minuutensa ulkopuolelta. Toiset painavat täysillä niin pitkään että kroppa romahtaa, nivelet ja lihakset kipuilevat, päätä särkee, mahaan sattuu, on rytmihäiriöitä, kroppa yrittää sanoa että: ”Pysähdy nyt, hyvä ihminen, ennen kuin on liian myöhäistä”.

Itse olin se ihminen, jonka kroppa pysäytti, tai kyllä kaikki itkettikin. Suurimmat oireet olivat kuitenkin iltaisin norsu istumassa rinnan päällä, eikä henkeä meinannut saada, myös rytmihäiriöt pitkin päivää tulivat tutuiksi. Väsymys ja nivelkivut, olivat kuuluneet jos pari vuotta elämään ennen kuin pysähdyin. Nukahtamisen vaikeudet, unessa pysymisen vaikeudet, aamuyön valvotut tunnit, you name it!

Monen polku vie alussa työterveyteen, työterveyshoitajalle, lääkärille, ehkä jopa psykologille. Ystävien tarinoita kuunnellessa tuntuu, että avunsaanti työterveydestä ei ole aina helppo polku. Väsynyttä ja masentunutta ei välttämättä oteta tosissaan, vaan joudut vakuuttelemaan sitä, kuinka huonosti asiasi ovat. Toki ihmisillä on myös hyviä kokemuksia työterveydenhuollosta.

Minä hankin apuni eri polkua koska yksinyrittäjänä minulla ei ole työterveyttä. Vakuutukset onneksi on. Menin omalle luottolääkärilleni, joka antoi alkuun sairauslomaa kuukauden verran. Siitä jatkoin psykiatrin pakeille, jonka kanssa ollaan uupumusta ja masennusta hoidettu lääkkein. Psykologia olen tavannut kolmen, neljän viikon välein. Kaikki on sujunut hyvin, apua olen kokenut saavani.

On polkusi mikä tahansa, ole heti alkuvaiheessa tiukka siitä, että sinun kuuluu saada levätä, sinun kuuluu saada keskusteluapua, sinua ei voi jättää yksin ongelmiesi kanssa, koska niillä on taipumus paisua paisumistaan.

Yksi neuvo, jonka olen kaikilta lääkäreiltä sekä terapeuteilta saanut on ollut, ”Tee sitä mikä tuo sinulle iloa, sitä mistä tykkäät, sen mukaan mitä jaksat”.

Voimaantuminen

Alussa oli ihan työn takana päästä liikkeelle edes koiran kanssa, varttikin oli jo hyvä lenkki. Tähän todettakoon että rakastan liikkumista lähes kaikissa muodoissa. Kummasti mielen järkkyminen muuttaa ihmistä, sohvan pohja kutsui kovaa. Kun mieli alkoi sitten hieman kirkastua, aloin liikkua enemmän, toki siihen meni useampi viikko, jopa kuukausi, mutta lenkit pitenivät ja maisemat vaihtuivat. Oikeasti, se mitä olet aiemmin tykännyt tehdä, tekee sinulle edelleen hyvää!

Antaisin sinulle neuvon, jos haluat sen vastaanottaa, älä yritä parantua liikaa ja liian nopeasti. Jos olet uupunut koska suoritat työtäsi, elämääsi, vapaa-aikaasi, niin tiedät itsekin että suorittaminen ei edesauta paranemistasi. Yritä päästää suorittamisesta irti. Helpommin sanottu kuin tehty! Kuitenkin paranemisprosessissa sinun on muutettava käyttäytymismallejasi. On luultavasti ihan järkyttävän vaikea luopua siitä suorittavasta minästä, koska suorittaja on kasvanut sinuun kiinni. Suorittaminen määrittää sinua, luultavasti mietit, millainen olen, kelpaanko muille, hyväksyvätkö muut minut sillä, että aina autan muita, ennen kuin itseäni, jätän itseni ja hyvinvointini huomioimatta. Olenko tottunut saamaan kehuja ja hyvän mielen itselleni sillä suorittamisella. Suorittaja suorittaa elämäänsä ja unohtaa itsensä siinä sivussa. Kuitenkin Sinun pitäisi olla se tärkein ihminen sinun elämässäsi. Kun pidät itsestäsi huolta, jaksat sitten paremmin pitää huolta myös muista.

Kolahtaako yhtään? Minä luulen, että koronapandemian aiheuttama työn, ja elämän epävarmuus, on saanut monen vahvan, herkän, suorittajan mielen järkkymään. Moni meistä tuntuu olevan samassa tilanteessa. Sinä, joka olet voimaantumisen alkutaipaleella, ole kärsivällinen, ole itsekäs, ota aikaa itsellesi. Jos jaksat nousta sohvalta, nouse ja tee sitä mitä I-T-S-E haluat, älä kysele mitä muut haluavat. Ja juu, perhe ei pärjää, töissä eivät pärjää…… kyllä he pärjäävät, ihan varmasti he pärjäävät, eivät ehkä samalla tavalla kuin sinun toimiessa, mutta eri tavalla, omalla tavallaan.

Mistä tekemisestä sinä nautit? Mikä voimaannuttaisi sinua?

* Musiikki – silloin laula ja tanssi! Jos et vielä pysty siihen, laita kuulokkeet päähän ja ota oma tilasi ja kuuntele musiikkia

* Taide – maalaa, muovaa, veistä tai käy näyttelyissä, ota omaa aikaa! Moni taidemuseo on järjestänyt nyt virtuaaliopastuksia, aivan mahtavia sellaisia! Tässä linkissä useampi virtuaalikierros, ympäri maailmaa taidetta netissä.

* Liikunta – kävele, käy uimassa, pyöräile, mikä onkaan sinun lajisi. Jos olet aktiiviurheilija kannattaa kuitenkin jättää väliin korkeasykkeiset treenit, keho tarvitsee palautumista ja lepoa. Matalasykkeinen liikunta on taas todella suositeltavaa.

* Luonto – katsele kiikareilla lintuja, kävele meren tai järven rantaan, kuuntele luonnon ääniä. Metsä tutkistusti laskee sykettä. Eli sinun kierroksilla käyvä kroppasi kiittää luonnossa olemisesta. Tässä artikkelissa lisää luettavaa metsän vaikutuksesta ihmisen mieleen, Metsä elvyttää mielen tehokkaasti.

* Matkailu – koronapandemian aikana ulkomaanmatkailu on ollut hankalaa, mutta myös Suomessa matkailu on rentouttavaa, kunhan ei vaan aikatauluta liikaa. Itse olen yhdistänyt luonnon ja matkailun ja sairausloman aikana käynyt vaeltamassa pieniä päivävaelluksia useassa kansallispuistossa. Ei aikataulua – ei kiirettä – eväät – seuraa niin halutessaan – luonto – raikas ilma – ihan täydellistä! Linkissä mahdollisuuksia käydä turvallisesti maailmalla, Matkalle korona-aikaan?

* Lukeminen – kansien välissä avautuu joka kerta uusi maailma! Lukeminen tai kirjojen kuuntelu on tehty nykyään todella helpoksi erilaisten applikaatioiden avulla. Kirjastot ovat kullan arvoisia heille, ketkä haluavat tuntea kirjan lehdet sormissaan ja lukea vanhaan hyvään tapaan. Lukeminen ja kirjojen kuuntelu tarjoavat sinulle ”pakopaikan todellisuudesta”.

* Rentoutuminen – erilaiset rentoutukset, mindfulness – harjoitteet, jooga, syvävenytykset, ovat mahtava tapa pysäyttää kroppa ja mieli edes hetkeksi. Oma suosikki juttuni on iltaisin nukkumaan mennessä laittaa päälle rentoutus, välillä nukahdan jo kesken rentoutuksen, välillä vasta rentoutuksen jälkeen. Joka tapauksessa nopeammin kuin aiemmin iltaisin. Suosikki applikaationi on Insight Timer, joka on ilmainen tiettyyn rajaan asti.

Onko sulla joku muu suosikkijuttu millä sinä rentoudut? Sellainen juttu millä saat aivot narikkaan.

Takaisin työelämään

Milloin olet valmis takaisin töihin? Pystytkö palaamaan töihin samalla intensiteetillä kuin aiemmin? Pystytkö palaamaan samaan työpaikkaan? Näitä jokainen joutuu miettimään siinä vaiheessa kun aivot ja kroppa alkavat olla palautuneet pahimmasta.

Miettimisessä avuksi voivat olla kysymykset kuten,

– Mikä sinut uuvutti? (Työ, työympäristö, työkaverit vai perhe, koti, vapaa-aika?)

– Minkä asian haluaisit olevan toisin tulevaisuudessa?

– Miten sinun tulisi edetä?

– Mikä pidättelee sinua?

– Mikä tekee sinut onnelliseksi?

– Kuka päättää sinun tulevaisuudestasi?

– Millaista elämäsi on muutoksen tapahduttua?

Kun olet vastannut näihin kysymyksiin, olet astetta pidemmällä pohdinnoissasi mitä tehdä tulevaisuudessa, että voit paremmin ja jaksat työelämää.

Kysymyksien lisäksi apuna voi käyttää erilaisia kartoituksia. Tulevaisuuden ja omien voimavarojen kartoittamisessa avuksi kannattaa miettiä esimerkiksi miten tyytyväinen olet alla oleviin elämäsi osa-alueisiin asteikolla 1-10:

  1. Itsetunto
  2. Ihmissuhteet
  3. Parisuhde
  4. Perhe
  5. Työ ja ura
  6. Koti ja ympäristö
  7. Raha ja vauraus
  8. Hyvinvointi ja terveys
  9. Ajan hallinta

Jos löydät selvästi heikomman osa-alueen, kannattaa miettiä millä tilannetta voisi korjata. Jos tarvitset apua tavoitteen kirkastamisessa ja eteenpäin viemisessä, voit saada apua ammattilaiselta. Tälläisissä asioissa sinua voi auttaa ratkaisukeskeinen valmentaja. Jos ongelma on suurempi kuin tavoitteen ja elämänsuunnan hahmottaminen kannattaa hakea apua psykologilta tai psykoterapeutilta.

Jokaisen palautumisen ja toipumisen vauhti on erilainen, siihen vaikuttaa pitkälti myös se kuinka pitkän ajan kuluessa olet kuormaasi kerännyt. Toiset pystyvät palaamaan töihin piankin, jo muutaman viikon jälkeen. Toiset vaativat pitkän ajan, saattaa olla että kuukaudet vierivät, jopa vuodet. Tärkeää on kuitenkin muistaa että mitä pidemmälle töihin ja normaaliin elämään palaaminen siirtyy, sitä vaikeampaa se luultavasti on.

Mieti siis mitä haluat elämältäsi, lähdetkö takaisin samaan vanhaan, teet sitä niin että kuuntelet itseäsi, VAI tutkitko itseäsi, mietit mistä innostut, voisiko se olla uusi suuntasi? Jos haluat tehdä sitä mikä innostaa sinua ja kiinnostaa sinua, opit taidot siihen varmasti.

Kysynkin sinulta, mikä olisi valintasi? Tuttu ja turvallinen, uusi ja epävarma, vai niiden yhdistelmä?

Tule harjoitusasiakkaaksi ratkaisukeskeiseen valmennukseen!

YKSILÖVALMENNUKSEN ILMAISET PAIKAT TÄYNNÄ. Kysele aikoja halpaan opiskelijahintaan, maaliskuuhun saakka 30€/kerta!

Sinä! Juu, sinä ja sinun työyhteisösi, tulkaa harjoitusasiakkaaksi minulle, hinta 0€. Kestätte vain sen, että saattaa tulla hiljaisia hetkiä ja saatan plärätä kysymys sapluunaani. Muuten lupaan olla ammattimainen, pitää vaitiolovelvollisuuden vaatimana teidän henkilöllisyytenne ja teidän asianne salaisuutena.

Aloitan harjoitteluvastaanoton työyhteisöille huhtikuussa 2021, kaksi ensimmäistä työyhteisöä saavat palvelun hintaan 0€. Siitä eteenpäin sitten opiskelijahinnalla 11/2021 loppuun saakka. Vastaanotto tehdään pääosin etäyhteydellä, mikä on Valviran hyväksymä yhteys, eli tietoturva on kaikkien asetusten mukainen. Ajanvarauksen yhteydessä saat linkin etävastaanotolle, sovittuna ajankohtana linkki aukeaa ja meille aukeaa videoyhteys. Ainoa mitä tarvitset on älypuhelin, tabletti tai tietokone.

Ajanvaraukseni on melkoisen täynnä. Eli jos et löydä ajanvarauskalenterista aikaa (Ajanvaraus -> ratkaisukeskeinen valmennus), ota yhteys spostitse kaja.vuori@fysioterapiavuori.fi tai laita whatsappilla viesti 04045873774.

Minä jään odottelemaan yhteydenottoasi!

Elämäni kuvina

Vuonon rauhaa myöhään illalla, Olderdalen, Norja. Luonto on mulle super tärkeä. Samoin matkustaminen.
Meidän Maxi, keskikokoinen villakoira, joka on välillä töissä mukana.
Kanat, miten rentouttavaa onkaan katsella, kun ne touhottavat pihalla ympäriinsä.
Viuhti, Viiru ja Pesonen, meidän kissatytöt. Kanalan vahdit.
Sääksin ranta, ihan sama millä puolella järveä on niin ei voi muuta sanoa kuin kaunis järvi!
Espanjan kodin kattoterassilta kuva kohti Torreviejan keskustaa. Jospa joskus saisi olla siellä pidempiä aikoja.
Oma koti kullan kallis, keskellä metsää ja rauhaa. Mun pelastus!

CV

Olen uupumus valmentaja, ratkaisukeskeisen valmentaja koulutuksen käynyt fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja.

Olen työskennellyt lähes koko työurani neurologisten asiakkaiden kanssa, asiakkaiden joiden aivot ovat vammautuneet joko sairauden tai vamman seurauksena. Uupumus ja sen ”hoitaminen” on ollut iso osa työtäni.

Fysioterapeutiksi kouluttauduin englannin kielisessä koulussa, ja olen tehnyt mm. yhden harjoittelun Tel Avivissa, Israelissa. Olen lisäksi liikunnanohjaaja, liikunnan puolella työskennellyt mm. USA:ssa.

Olen työskennellyt julkisella ja yksityisellä sektorilla ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjänä olen toiminut yli kymmenen vuotta.

Olen työskennellyt mm. näissä paikoissa:

Orton, Helsinki (vaativan kuntoutuksen osasto)

Kiljavan sairaala (Neurologian osasto)

HUS, Hyvinkään sairaala ja Peijaksen sairaala (Hyvinkäällä ensin sisäisenä sijaisena, kaikilla osastoilla tarpeen mukaan, hengityshalvauspotilaat olivat minulla koko ajan, myöhemmin neurologian osastolla. Peijaksessa neurologian osastolla)

Hyvinkään fysioterapia (yksityinen firma, nyk. Coronaria Hyvinkää, siellä tein kaikkea mitä fysioterapiaan voi vaan lukea)

Koulutuksia olen käynyt paljon, niistä esimerkkeinä nämä:

Suoravastaanottokoulutus 15op (tuki- ja liikuntaelin fysioterapia)

Bobath -koulutus 8op (neurologia)

Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus 5op

Selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon kurssit C1/2 ja C2/3, 7op

Fasciakoulutuksia 5op

Alppihiihdon ohjaajakurssi

Soveltavan alppihiihdon moduuli

Kasvatustieteen perusopinnot 25op

Ravitsemustieteen perusopinnot 25op

Lisäksi paljon yhden ja kahden päivän koulutuksia fysioterapian puolelta.