En tiedä haaveilinko minä koskaan yrittäjyydestä. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja se yrittäjyys vaan sattui tulemaan eteen. Vähän niin kuin ammatikin.
Minä olen lähtöisin pienestä kunnasta Savosta. Lapsuuden olen urheillut ja ollut aktiivisesti mukana vapaaehtoistyössä liikunnan parissa. Töihin lähdin viidennen luokan jälkeen kesällä. Hirveä tarve on ollut aina tienata rahaa, ja olla itsenäinen. Vanhemmat ovat kyllä aina auttaneet, eli pakko tähän työn tekemiseen ei ole ollut ennen valmistumista. Olen aina vaan tykännyt tehdä töitä.
Minun eka työ oli mansikkapellolla mansikanpoimijana, olin nopea ja tienasin hyvin. Sedälläni oli mansikkatila, joten suurimman osan kesistä olin istuttamassa ja poimimassa mansikkaa, sitten vadelmaa ja aina ennen koulun alkua puitiin vielä herukat. Puimakoneen päällä napattiin laatikoista kaikki ei sinne kuuluva, lehdistä risuihin ja käärmeistä sammakoihin.
Opiskeluaikana olin kolme kesää jenkeissä leiriohjaajana ja koordinaattorina. Suomalaisia pidettiin arvossa arvaamattomassa, toki oltiin kovia tekemään töitä, eli oltiin sen maineen arvoisiakin. Elämäni parhaimmat työvuodet olen kokenut kyllä leirillä, se oli ihan mahtavaa. Aikaa, jolloin ei ollut vielä siteitä minnekään, eikä suuremmin velvoitteitakaan.
Opiskeluaikana työskentelin vaikka missä, kunhan oli töitä mistä sai palkkaa. Kirjastonhoitajana Tanhuvaaran urheiluopistolla, uimavalvojana Serenassa, Suomen Gallupilla haastatteluja tekemässä. Ja monta muutakin paikkaa.
Fysioterapeutin urallani olin ensin melkein kymmenen vuotta muilla töissä. Tajusin siinä kymmenen vuoden kohdalla, että tämä ei ole minun juttu. Minua ärsytti suunnattomasti tehdä työni hutiloiden, vain koska käsky kävi tehdä niin. Työmotivaatio kärsi, kun ei saanut tehdä työtä kunnolla, eikä haluamallaan tavalla. Irtisanouduin, ja ilmoitin yhdeksi syyksi sen, että en halua tehdä töitäni huonosti.
Aloitin yrittäjänä 2010 tammikuussa, ensin päivän viikossa ja sitten toukokuun alussa ihan kokonaan itsekseni. Kahden ensimmäisen vuoden aikana elettiin kyllä ihan kädestä suuhun ja perheen säästöt hävisivät peruselämiseen. Mutta, en silti vaihtaisi niitäkään kahta vuotta pois. Paljon opettivat.
Jos jotain haluaisin että olisi ollut toisin, olisi se ollut se että minulla olisi ollut jonkinlainen tuki yrittäjyyden alussa. Moni juttu olisi mennyt helpommin. Onneksi olen ollut aina pieniä riskejä ottava ihminen, niin mitään en hävinnyt rahallisesti, koska velkaa ei tarvinnut ottaa.
Nykyään on olemassa starttirahaa, ja yrittäjäneuvontaa. Jotenkin tuntuu vaan, että ne eivät silti ole sellaisia palveluja mistä yksin aloitteleva ammatinharjoittaja, pienyrittäjä, saisi oikein kunnolla apuja.
Onnea on verkostot netissä, ja muut samassa tilanteessa olevat. Olen itse miettinyt, josko tekisin nettiin valmennuksen ihan perusasioista, mutta myös siitä millainen asenne ja ajattelutapa on oltava, jotta yrittäjänä pärjää ja hankkii elantonsa. Mitä luulet, olisiko sellaiselle tarvetta?
Yrittäjyydestä unelmoijia on paljon, ja moni lähtee yrittämään, erehdyksen ja oivalluksen kautta. Osa jättää asian sikseen, koska tuntee että hänestä ei ole yrittäjäksi. Tälläisille ihmisille haluaisin valmennukseni rakentaa.
Yrittäjät pitävät Suomea pystyssä, vaikka yrittäjyyttä ei juuri arvostetakaan meillä Suomessa. Yrittäjä sanallakin on tylsä kaiku, siinähän yrität, etkä onnistu.
Minä haluaisin, että ne ketkä ovat kiinnostuneita yrittämisestä onnistuisivat. Ehkäpä valmennus saa siivet alleen kun olen Espanjan kotona seuraavan kerran. Siellä on mahdollisuus tehdä rauhassa valmennus, JA ilman yrittäjyyttä ei olisi Espanjan kotia.
.
